HUOMIO. Tämä plokautus on kirjoitettu 24.3.2018, mutta jostain syystä jäänyt tuolloin draftiksi – en todellakaan näin reilut kuus vuotta myöhemmin muista että minkä takia, ehkä tän piti olla pidempi? ehkä ei? kukapa tietää – joten julkaisen sen tällaisenaan. Caveat lector.

Cradle of Filth.

Cradle of Filth.

Voi veljet.

Cradle on niitä bändejä, joihin liittyy niin helvetisti kaikkia kultaisia muistoja ja jotka on periaatteessa ihan hyviä mutta sit toisaalta aika iso osa tuotannosta on ihan täyttä paskaa. Tämä tekee aivan kaikesta Cradleen liittyvästä arvioinnista aivan todella vaikeaa.

Siis periaatteessahan Cradle on aivan saatanan (heh) tyhmää musaa, josta varmaan vois halutessaan löytää kaikenlaisia ulottuvuuksia tai arvioida teknistä osaamista genren sisällä, mutta kun genre on “överi bläkkis” niin en tiedä onko siinä hirveästi järkeä. Käytännössä homman nimi kun kuitenkin on vitunmoinen tykittely, tuomiopäivän syntsat, pornoisat lyriikat joissa Saatana on läsnä ja kaljaa juodessa voi rummutella pöytää tai kirkua mukana. Mitäpä sitä muuta oikeastaan tarviikaan?

Niinpä oon oikeastaan tullut siihen tulokseen, että ainoat Cradlen levyt joita tarvitsen on The Principle of Evil Made Flesh, Vempire, Dusk and Her Embrace ja Cruelty & The Beast. Näihin kaikkiin liittyy ysäriltä ja 2000-tusarin alusta tukkukaupalla omia bii… eiku hyviä muistoja, joita tässä on ehkä turha puida sen ihmeemmin, mutta sanottakoon että esimerkiks abiristeilyllä känni/darra välitilassa jostain paskoista matkakajareista luukutettu Dusk kyllä tiesi paikkansa siinä paluupäivän iltapäivänä.

Myöhempien vuosien bläkyryyppyhommien myötä lopullinen päätelmä on kuitenkin se, että ns. definitiivinen CoF-äänite on Duskin erinomaisuudesta huolimatta Vempire. Reilun puolen tunnin paketti on niin helvetin (heh) tiukka kokonaisuus, että ryhti säilyy alusta loppuun ja biisit muodostavat aivan näppärän kokonaisuuden, jossa sekä tykitellään yks kovimmista Cradlen biiseistä ikinä (Queen of Winter, Throned) että vähän myös fiilistellään syntikoiden tahtiin kelmeän kuun laskeutuessa Transilvanian vuoriston sumuisen metsän peittoon myöhäissyksyn huurteisessa hämärässä… (She Mourns a Lengthening Shadow)

Eikä tietenkään voi unohtaa Principleltä peräisin olevaa todellista CoF-klassikkoa The Forest Whispers My Name, joka alkuperäisenä versiona on lähinnä korni intron makkaranpaistoäänineen, mutta Vempiren uusversiona nousee aivan törkeän koviin sfääreihin. Vempire sisältää myös helposti toiseksi eniten klassisia CoF-lyriikoita, joita on aina helvetin (heh) mukava laulaa/huutaa/tms.

Ja jos totta puhutaan, aika usein 36 minuuttia Cradle of Filthiä on ihan tarpeeksi.

Vempire (Spotify)