Archive for the ‘ Videopelit ’ Category

Häpeän ja voiton suhteesta

On tunnustusten aika.

Kävi sitten niin, että useiden kymmenien yritysten jälkeen viisaampi antoi periksi ja tunnustin Abnormalityn “Visions”-kappaleen olevan vahvempi kuin oma henkeni ja ruumiini. Tämän tuntikausia kestäneen taistelun aikana pääsin parhaimmillaan 26% suoritukseen, joka nyt ei sitten todellakaan ollut edes lähellä onnistumista. Tappion kalkki oli täynnä häpeän karvasta kalkkia, mutta se oli väistämättä nieltävä ja tämä lopulta osakseni koitui, achievement jäi saamatta ja käytännössä puolen vuorokauden urakka päättyi siihen. Halusin kuitenkin tuntea itseni henkiseksi voittajaksi, sillä tiesin, että Visionsin jälkeiset kaksi viimeistä biisiä eli Dream Theaterin Panic Attack ja Judas Priestin Painkiller olivat täysin voitettavissa ja niinpä itkuisin silmin soitin molemmat. Ensimmäisellä yrityksellä läpi. Ja “painkiller” tulee huomenna tarpeeseen jos tämänhetkistä niskan sattumista on lainkaan uskominen.

Olin saavuttanut kaiken — mutta en ollut saavuttanut mitään.

Nyt tässä olutta vaihteeksi vapautuneesti siemaillessani ja Saint Etienneä kuunnellessani palaan mielessäni noihin tunteihin, jotka haaskasin yrittäessäni päihittää tuota katalaa videopeliä. Kokemuksena Endless Setlist 2 oli helvetin hauska ja palkitsevakin aina tuohon Visionsiin asti, mutta siinä biisissä maistui kyllä vähän sellainen häpeilemättömän vittuilun maku, varsinkin jos huomioidaan kahden viimeisen biisin suhteellinen helppous tähän ylitsepääsemättömäksi haasteeksi muodostuneeseen “musiikkikappaleeseen” verrattuna. En kuitenkaan missään vaiheessa tuntenut vihaa tai raivoa, vaan lähinnä epätoivoa ja huvittuneisuutta. Enkä voi olla ajattelematta tätä koko suoritusta jonkinlaisena psykofyysissosiaalisena kokeena: olinhan sentään lähestulkoon puolen vuorokauden ajan toiminut aivan inhimillisen suorituskyvyn rajoilla, pyrkiessäni sormet verta vuotaen aina lähemmäs ja lähemmäs tuota niin saavuttamattomiin jäänyttä 50 pisteen arvoista achievementia tavoitellessani.

En tiedä, ehkä tunnen jonkinasteista häpeää siitä, että loppujen lopuksi jouduin luovuttamaan enkä päässyt nauttimaan puhtaasta ja makeasta voitosta. Toisaalta kuitenkin tunnen itseni voittajaksi: 83/84 ei ole lainkaan huonosti. Eihän?

Anteeksi ja hyvää yötä, Suomen kansa.

Tie joka nousee pystyyn

Biisi numero 82 eli Abnormalityn Visions osoittautuu yllättävän haastavaksi varsinkin kun ei oo koskaan ennen tullu tota soitettua, parhaimmillaan 24% läpäisystä… Ne kaks viimeistä on aivan kevyesti helpompia ku toi. Todella kusinen meininki mutta pakko toi on jollain ilveellä päästä läpi, tässä vaiheessa luovuttaminen ois niin monella tavalla väärin. :(

Kyseinen biisihän menee siis näin: http://www.youtube.com/watch?v=Sep2QPJdj5U

VOI VITTU

Cannot kill the BATTERY

Battery selvitetty, 81/84

LETS DO THIS SHIT

Koivumiesten peräsuoli

Se ois sit jäljellä enää silleen semi-Galacticahenkisesti THE FINAL FOUR mut käydäänpäs vähän läpi tätä edellistä viittä:
Megadeth – “Peace Sells”
Mastodon – “Colony of Birchmen”
Testament – “Souls of Black”
Steely Day – “Bodhisattva”
Breaking Wheel – “Shoulder to the Plow”

Sinänsä hauskaa et näistä viidestä kolme on sellaisia joita en itse asiassa ollut kertaakaan soittanut aikaisemmin. Megadeth nyt meni jotenkuten, tilutukset tuotti vähän vaikeuksia mut biisi oli suhteellisen tuttu ja täpärästi neljä tähtee irtos siitä. Mastodon on tietenkin indieneuvoston hyväksymää heviä ja aktiivikuuntelussa (just kauppareissulla kuuntelin voimamusiikkina tulevia koitoksia varten Leviathania :) ja Colony of Birchmeniä on vedetty Rock Bandissa jonkun verran — olin silti vähän yllättynyt siitä että suoritus oli ehkä paras mitä oon ikinä tosta biisistä vetäny: viis tähtee, 97% ja melko enteelliset 86,666 pistettä.

Testament oli ihavvitun vaikee ja meinas feilata pariinkin otteeseen, Bodhisattvassa vaikeuksia tuotti lopun tilut jotka veti mittarin aika ronskisti punaiselle mut selvisin kuin ihmeen kaupalla! Sen verran pitkä biisi et ois aivan ehkä sormustimellisen verran vituttanu failuriteetti niin lopussa. Toi Breaking Wheelin Shoulder to the Plow oli kans aivan outo mättöbiisi, internetin aina niin luotettavilla keskustelupalstoilla elikkäs foorumeilla sillä on jotenkin tosi vaikeen biisin maine ja siks olin vähän pelokas ja säästelin star poweria kuin orava käpyjä. Eipä se sit kuitenkaan edes ollut mitenkään turhan paha ja jos oisin KÄYTTÄNYT ne helvetin starpowerit jossain välissä niin ois menny viiteen, nyt jäi jostain saatanan millin kokoisesta siivusta kiinni.

Sit onkin enää jäljellä jarkkomusiikin synkin ydin, joten tässä vaiheessa mä haluaisin kiittää bändiäni joka on tehnyt tosi hyvää työtä ja helvetin pitkää päivää. Nää kaikki on vaan tietokonehahmoja joten älkää kiintykö liikaa.
Laulussa meillä on ollut Pirkko-Riitta, joka on vetänyt yllättävän miehekkään kuuloisesti nää kaikki hevimörinät sun muut, ei pelkän ulkonäön perusteella uskois naiseks.
Bassossa Billy Corganin entisestä Smashing Pumpkins -yhtyeestä tutun D’Arcy Wretzkyn suhteellisen samannäköinen näköishahmo “D’Arcy”, joka… noh, on soittanut bassoa? Kai?
Nahkoja elikkäs rumpuja on koko illan hakannut sinnikkäästi yhtyeen turkkilaisvahvistus, joka kulkee ainoastaan nimellä The Turk. Kova mies kovissa hommissa ja siitä hänelle kiitos.

Ja sit finaaliin.

Mummo nauraa hoh hoh hoo (Avenged Sevenfoldille)

Joo tosiaan tuli sit vastaan eka biisi joka osoittautu liian kovaksi vastukseksi mut meni se sentään kolmannella yrityksellä melko hätäisesti 80% oikein joten eipä siitä sen enempää (käytin tyhmissä tilutuskohdissa noloo taktiikkaa jossa jätetään oranssit kokonaan huomiotta :)

Soundgarden – “Spoonman”
Motorhead – “Ace of Spades”
Avenged Sevenfold – “Almost Easy”
Allman Brothers – “Ramblin’ Man”
Anarchy Club – “Get Clean”

Soundgardenin Spoonman oli kyl aikoinaan ja miksei ehkä vieläkin aika kova biisi! Muistan kuin eilisen päivän sen erään kesäkuisen… päivän (anteeks toisto) kun ostin tän kyseisen levyn ja kuuntelin sitä ekan kerran bussissa matkalla Vahto Rock Cityyn Sussan synttäreille. Olin samana päivänä lainannut kirjastosta Gaimanin Sandman: Doll’s Housen suomenkielisenä ja se oli kans siihen asti lähinnä Hämiksiä ja Ryhmä-Äxiä lukeneelle Miikalle aika hiton kova juttu, olin mä kyl muinaisesta Kalmasta lueskellu niitä siinä julkaistuja ekoja Sandmaneja mut ei ne oikein auennu samalla tavalla — ja jos nyt ihan totta puhutaan niin onhan ne ekat aika paskoja Doll’s Houseen ja sen jälkeisiin verrattuna. Mut se oli joka tapauksessa hieno päivä se (kuten Ice Cube sanois)! Skebasta loppui paristot ikävästi kesken Spoonmanin ja sinne katos kertoimet kuin kulli hetairan suuhun, onneks oli toiset varalla ladattuna mut tietysti tän vaihdon ois voinut tehdä settien välissä.

Ace of Spades nyt ei varmaan vaadi mitään selittelyjä, mut toi Avenged Sevenfold oli taas niin hirveetä epämusiikkioksennusta että ihan oksetti itseänikin. Siis kelatkaa, näiden jätkien “taiteilija”nimet on tyyliin Zach Vengeance ja Synyster Gates! SYNYSTER GATES!!! Hahahahah ei helvetti. Noi jaksaa naurattaa kerta toisensa jälkeen.

Ramblin’ Man on toki klassikko vaiks ehkei lajityyppinsä tyypillisenä edustajana silleen nappaakaan, yllättävän hauska myös soittaa joskin sisältää aiiiivan vitun pitkän soolon suoraan helvetistä. Tosta Anarchy Clubista en nyt edelleenkään sit… no joo.

Mut nythän on sit enää LOPPUHEVIT jäljellä, yhdeksän biisii eli kalja auki ja tukka kasvamaan ja sormet vireeseen ja vitulliset tilutukset ja anteekspyyntö naapureille jos luette tätä! (toivottavasti ette) LET’S ROLL!!! \,,/

Eka failure!!!

Voi vitun vittu

Biisi 75: Anarchy Club — Get Clean

En oo soittanu tätä koskaan aiemmin ja siihen sit hajos, aivan törkeen vammainen tilutus ja 24% oli tehtynä ennen ku punakone jauhoi kuoliaaksi. Palataan kohta asiaan.

Kuin vanhan ystävän kohtaisi

Foo Fighters – “Everlong”
Tenacious D – “Master Exploder”
Rise Against – “Give it All”
Kansas – “Carry On Wayward Son”
That Handsome Devil – “Rob the Prez-O-Dent”

Pikkasen naheempi setti tähän väliin mut se nyt on ehkä odotettavissakin kun ollaan jo niin loppusuoran tuntumassa. Foo Fighters on semmosta hajutonta ja ehkä vähän mautontakin Pirkka-musiikkia joka ei ärsytä ketään ja satunnaisista tuotteista voi tykätä mut siinäpä se sit onkin, Everlong on tuotannosta sieltä paremmasta päästä ja jopa ihan hauska soittaa. Tenacious D totta kai omistaa, harmi vaan et Master Exploder on kiusallisen vittumainen RB-biisi ja siks ehkä se jäikin karvan verran vaille neljää tähtee. Rise Against meni tommosena punkhenkisenä välipalana neljään. Mut sitten! Ihan puskista tuli toi Kansasin Carry On Wayward Son, täähän oli siis jossain niissä ihan ekoissa Guitar Heroissa, oisko ollu jopa aivan ensimmäisessä, ja sitä tulikin sit silloin aikoinaan veivattua sen verran paljon et meni helposti viiteen tähteen! Vaiks nyt toi musagenre ei sinänsä niin hirrrrveesti mulle anna sydämentykytyksiä saati erektioita niin olihan toi edelleen melko tarttuva ja semmonen leppoisan mukava soiteltava. Tosta vitun Rob The Prez-O-Dentistä en viitti ees sanoa muuta kuin sen että se on yks RB2:n paskimmista biiseistä okei moro

Jarkko Lehtolan ja Kari Kolehmaisen muistokonsertti

Okei tehdään heti alkuun selväks tänhetkiset fyysiset vaivat: niska sattuu, frettikäden kaks sormee on hiertyny todella ikävästi keltaisen napin sokeaintunnistusjutskasta, vasen jalka sattuu ku paino on koko ajan siellä ja oon suhteellisen juovuksissa. 19 biisii “enää”, tää tuntui äsken joltain saavutukselta mut sit tajusin et sehän on lähes neljännes koko suorituksesta ja vielä rasittavimmat paskabiisit jäljellä.

Edelliset viis oli sit taas jotain aivan muuta, biisien pituudet alkaa olla lähempänä kymmentä ku viittä minuuttia:
AC/DC – “Let There Be Rock”
Rush – “The Trees”
Jethro Tull – “Aqualung”
Disturbed – “Down with the Sickness”
System of a Down – “Chop Suey”
(kolme ekaa viiteen tähteen, kaks vimppaa neljään mitä vittua miten ne noin hyvin menee vieläkin en tajua)

AC/DC kuuluu siihen heviosastoon josta en pidä vittu yhtään ja toi biisikin on kamala renkutus. Rush on no joo ja The Trees ihan ok, Jethro Tull on ns. hyvää progea mut helvetti sentään kun noi molemmat kestää noin kaks ikuisuutta. Sit päästiinkin yhteen maailman ehkä paskimmista bändeistä eli Disturbediin, en nyt lähde tosta sen enempää avautumaan mut EI VITTU MITÄ PASKAA!!! System of a Down vähän kompensoi mut ei tarpeeks, tää koko systeemi alkaa tuntuun todella, todella paskalta idealta ja mua vituttaa että ylipäätään lähdin soittaan tätä vitun loputonta paskalistaa arrrggggghhhhh

Joko rupeaa tuntumaan

Alkaa vähitellen tulla kaikenlaiset rajat vastaan.
Joan Jett – “Bad Reputation”
Bang Camaro – “Night Lies”
Journey – “Any Way You Want It”
Sonic Youth – “Teenage Riot”
Guns N’ Roses – “Shackler’s Revenge”

Bad Reputation: suhteellisen ok mut välillä hirveetä sahausta (4*), Night Lies: tylsää hardrockii mut melko helppo (5*), Any Way You Want It: no joo tälleen bändipelibiisinä mut en kuuntelis vapaa-ajalla (5*), Teenage Riot: yks mun suosikkibändeistä taas ja yks parhaita biisejä mut todella vittumainen soittaa (4*), Shackler’s Revenge: eiiiii vittu, aivan liikaa hammer-oneja ja pull-offeja ja tilutusta ja meni aivan totaalisen päin vittua ja kävi punaisella mut kuitenkin läpi (3*).

Tuli vähän suunniteltuu pidempi tauko ennen tätä settii ku käväisin röökillä ja sit huomasin et tää hiton blogihan ei näytä postausten kellonaikoja ja sit sitä piti hiukan säätää. Noin niinku pelin suhteen näyttää siltä että kohta ei hyvin mee, nytkin täytyy säästellä star poweria mahdollisiin hankaliin tilutuskohtiin ja se näkyy sit noissa tähdissä, ja ainakin ton Gunnarien biisin perusteella nää ei kohta mee enää läpi ilman niitä kriittisiä star powereita — ja tietty ne kohdat mistä sitä saa niin tarvis saada sit menemään oikein. :(

Neulakivesvelho

Okei vähän ehkä paluu normaaliin päiväjärjestykseen eli viiden tähden suorituksiin:
Rage Against the Machine – “Testify”
The Sterns – “Supreme Girl”
The Who – “Pinball Wizard”
Lacuna Coil – “Our Truth”
Devo – “Uncontrollable Urge”

Niin hyvä kuin Devo onkin niin toi biisi on taas niin vitun vammainen valinta Rock Bandiin, tähänastisista ehdottomasti rasittavin rämpytys ja se näkyi myös prosenteissa (90%) ja tähdissä (3). Muuten ihan jees setti, RATM nyt on semmosta naurattavaa teinikiukkusettii, The Sternsin biisi kuului ryhmään “soittanu kerran aiemmin” mut yllärikiva, The Who tietty omistaa ja Lacuna Coilin goottityttöily oli ihan kivaa vaihteluu tohon aika perus-rokkirenkutukseen mitä täs nyt on tullut enemmän kuin tarpeeks jo oikeastaan näiden 55 biisin aikana.

Ahdistaa vaan niin saatanasti ku tietää että kohta alkaa kauhu kauhu ja vähitellen ainakin raajojen kiputiloista päätellen myös ihmisruumiin kestävyyden rajat vastaan!