Archive for the ‘ Indiedisko ’ Category

Ghettotechsplosion

Nadia Oh: Hot Like Wow (2008, Tiger Trax)

Nadia Oh: Hot Like WowÄh, ajattelin eilen että oon unohtanut tehdä jotain ja sehän oli tää blogi! Harmillista sinänsä koska olin suunnitellut että pysyisin helmikuun ajan tuossa alkuperäisessä maanantai-keskiviikko-perjantai -aikataulussa ja sitten arvioin asiaintilaa uudelleen, mutta nyt sit tälleen ihan loppumetreillä tuli nukahdus. No ei voi mitään, ja sitä paitsi tää lätty on sellainen että menee ihan hyvin lauantain kreisibailaukseenkin!

Kyseessä siis brittiläisen… noh, sanotaan nyt vaikka sit räppärineitokaisen Nadia Ohin parin vuoden takainen debyytti, joka on kaikin puolin ihan hillitön. Mukana tekopuuhissa on ollut mm. Lady Gagan kanssa musiikkia väsännyt Nick Dresti aka. Space Cowboy, mutta uskokaa kun sanon että Nadia ain’t no goddamn Lady Gaga. Musiikillisesti tässä on tavoiteltu jotain hiphopin, elektronisen tanssimusan ja ghettotechin sekoitusta ja kokonaisuus on aika häkellyttävä. Nadia Oh ei ole varsinaisesti mikään maailman paras räpäyttäjä saati laulaja ja taustat kuulostavat jotenkin hirveän halvoilta, autotunea käytetään enemmän kuin Black Eyed Peasin Superbowl-väliaikashow’ssa ja lyriikat on sellasta “hei beibi soita mulle”-tasoa. Mahtavaa!

Hot Like Wow onnistuu siis samaan aikaan kuulostamaan kotikutoiselta ja ylituotetulta, mikä on jo saavutus itsessään. Biisien laatu on ihan hirveän vaihtelevaa, sillä mukana on pari tosi tarttuvaa ja kiimaiselle tanssilattialle kutsuvaa vetoa, välillä sit taas meno kuulostaa joltain Pussycat Dolls -parodialta. Aika moneen biisiin on sotkettu sellaisia feikki-itämaisia melodioita, jotka tekevät kuuntelukokemuksesta ajoittain tosi hämmentävän ja ainakin mun on vaikea päättää, onko levy hullu, hullun huono vai hullun nerokas. Upeaa!

Mutta ei kai siinä, lo-fi-meininki on yleensä aina siistiä, olipa se sitten tehty tosissaan tai vähän silleen läpänomaisesti ja Nadia Ohin biisit sopii aivan täydellisesti johonkin viikonlopun etkoilumeininkeihin tai amisauton takapenkille kunhan volumea vaan lähtee laitteistosta tarpeeksi. Jos mä olisin Tuksun häissä DJ:nä niin tiedän mitä soittaisin saadakseni jengin hytkyttämään lihojaan tanssilattialle! Erinomaista!

Spotify
eMusic
iTunes

Pidä huumeista kiinni, Tatjana

The Hold Steady: Boys and Girls in America (2006, Vagrant 442)

2006 oli siitä mainio levyvuosi, että tuon vuoden aikana ilmestyneet huippulevyt putoilivat vähän kaikenlaisiin lajityyppeihin popista hevimetalliin. Ei ehkä kokonaisuutena mikään historian paras kokonaissaldo mutta mukavan vaihteleva ja sehän on toki aina plussaa! Yksi kaks-tuplanolla-kuuden helmiä oli The Hold Steadyn, noiden Brooklynin indievanhusten kolmoslevy Boys and Girls in America, joka jatkoi samalla varsin hyväksi havaitulla indierokkailulinjalla kuin bändin kaksi aiempaa täyspitkää. Itse asiassa mietin että kirjoitanko tästä vai kakkoslevy Separation Sundaysta, mutta päädyin harkittuani nyt sitten tähän, sillä loppujen lopuksi Boys and Girls taitaa olla kaksikosta se parempi kokonaisuus. Tai en tiedä, joku toinen päivä saattaisin olla toista mieltä.

No mutta kuitenkin. Yleiseltä tematiikaltaan linja on siis sama kuin aiemmin, eli Craig Finn kirjoittelee biiseihinsä pitkiä ja polveilevia tarinoita amerikkalaisista nuorista, kreisibailauksesta, huumeista, viinasta, parisuhteista ja semmoisesta kaikesta pari- ja kolmekymppisten sukupolven elämään vahvasti kuuluvista elementeistä. Biisit ovat todellakin tarinoita, sillä useissa on jopa ihan kunnon juoni ja kertoja saattaa viitata aiempien kappaleiden tapahtumiin. Parissa Boys and Girlsin biisissä tavataan myös vanhoja tuttuja aiemmilta levyiltä, mikä tekee The Hold Steadyn tuotannosta silleen yleisestikin hauskalla tavalla yhtenäisen ja, hmm, tarinallisesti etenevän. Lehdistössä Finnin biisejä on kuvattu termillä “lyrically dense” ja se on kieltämättä aika osuvasti todettu. Sinänsähän lähes nelikymppinen, nörtin näköinen pulska rillipää laulamassa nuorten mimmien seukkausongelmista ja huumeiden viihdekäytöstä on ajatuksena huvittava, mutta onneksi lyriikat ovat enemmän ulkopuolista havainnointia kuin omakohtaista kerrontaa tai paasausta, joten homma toimii.

Musiikillisesti Boys and Girls in America on kahteen ensimmäiseen levyyn verrattuna vähän rokimpi ja linjakkaampi. Vaihtelua biisien tempossa on sen verran, että kyllästymään ei pääse, ja 40 minuutin pituus on aika optimaalinen tämäntyyppiselle kiskaisulle. Ylipäätään levyssä välittyy hirveän hyvin biisien tarinoiden tunnelma: bilebiisit vievät festari- tai dokailutunnelmaan, chillailuvedot puolestaan aamuyön laskuihin tai överien ohittamiseen. Asenne on hyvä, kertsit tarttuvia ja onpa muutamassa ängetty mukaan sellaisia kännihoilotuskohtiakin, mikä on tietty aina ihan jees. Yksi bändin omintakeisimpia piirteitä on Craig Finnin lauluääni, joka ei todellakaan kuulosta siltä, että se tulisi sennäköisestä kaverista. Vähän rosoisen kuuloinen lauleskelu sopii levyn henkeen aivan erinomaisesti ja tuo vähän tavanomaisemmistakin aiheista kertoviin biiseihin sellaista tarinankertojamaista ulottuvuutta.

The Hold Steady ei Boys and Girlsin jälkeenkään ole tunnettuudeltaan ihan noussut siihen indiebändien superluokkaan, vaikka levyt ovatkin keränneet tasaisesti kasvavaa mediahuomiota ja jatkuvasti parempia listasijoituksia. Tämä on oikeastaan vähän outoa, sillä raskaasta lyyrisyydestään huolimatta bändin julkaisut ja soundi on helposti lähestyttävää indierokkia eikä mitään itsetarkoituksellisen sisäänpäinkääntynyttä kikkailua. Tietysti on totta, että nämä aiemmat levyt (en tiedä, voiko viiden-kuuden vuoden takaisista lätyistä puhua “vanhempina” tai “alkupään tuotantona”, YMMV) ovat piirun verran parempia kuin pari uusinta, mutta koska eivät nekään mitään heikkoja esityksiä ole, soisi bändille vielä nykyistä enemmän mainetta ja suosiota. Ja toivottavaa on, että laatu pysyy yhtä vahvana kuin tähänkin asti.

Spotify
iTunes

Meri-Porin häslääjä (reprise)

Ice-T: O.G. Original Gangster (1991, Sire 2-26492)

Ice-T: O.G. Original GangsterHäslääjä, jeps, pistän lippaast satoo
puren hammast, roiskin ja kaikki urpot lakoo
on korttelit setis, en kulmilla diilaa syyttä
viiminen mitä kelaan on dorka pahiskyttä
liikun kaduilla niinku kunkku
yrität näyttää, pam, taas tippuu runkku
sun pitää sietää koska sulla kato ei oo pakoo
ai miks? no vittu ei käteisel oo mitään jakoo
mulla on voitettavaa mut ei mitään hävittävää
ja aivoissa hakkaa kapitalismi, pian hajoo pää
meitsi ottaa tilin tänään, vittu se on varmaa
oon viilee, tsekkaan horot, ei oo pahaa karmaa
meitsi on julkkis, niin monta lorttoo meitsin seteis
sadan tonnin auto ja kuljen vaatteis reteis
ai kouluun? hei pliis aika paksuu
ime mun munaa, sorbus auki naksuu
vittu mä en jaksa kuunnella mitään paskaa
ai miks? no ennemmin oon Meri-Porin häslääjä

häslääjä
häslääjä
häslääjä
H-Ä-S-L-Ä-Ä-J-Ä
häslääjä

Jou jäbä tiätsä mitä mä sanon?
sulla on hyvät setit, mä tykkään et homma kulkee hyvin
sulla on kuumat biilit, muijat, helyt
tsekkaa toi sormus tossa
se on aito, vittu pakko olla aito
jäbä sä oot kuumin tyyppi ketä mä oon nähny!
jou, dude, mä vaan haluun hengaa sun kaa
miten mä voisin olla messis?!

Kuis panee? Sanot et haluut olla messis?
Hei relaa tai runkku oot pian haudas keissis
älä käy hyppiin, dorka, meitsi on pahin
luodinkestävä, vaikeemmin tapettava ku Matti Ranin
on kaverit lasteis, ostin uudet bemarit
niin paljon hilloo ettei jaksa kantaa ees demarit
mielessä vaan koka ja massit on meitsillä
mieti mua töissä jossain vitun hesellä (hahah)
toi oli vitsi koska meitsi ei tarvi ruoka-apuu
kun mä kuolen niin siellä on vittu luotei ja savuu
et diggaa mun tyylistä? no haist vittu!
mun jengi on Meri-Porin posse
ja mä oon häslääjä

H-Ä-S-L-Ä-Ä-J-Ä
häslääjä
Meri-Pori, Meri-Pori…

täältä mä tuun, joten parempi lähtee meneen
kun mä kävelen niin kultaketjut heiluu taakse ja eteen
sä et kiinnosta paskaakaan, kato ihan sama
kaikki mist tykkään on massi ja kama
kuulostaa hullult? no ei oo, vitun reinot
tarkotus kato pyhittää kaikki keinot
sen opin koulus ja sit koko paskan lopetin
otin kadut haltuun ja nilkkei vähän opetin
mulla ei ollu mitään mut kaiken halusin
sulla oli kaikkee mut turhaan, tajusin
muutuin köyhäst ahneeks, hops vaan
koksulla mun menestys tuli nopsaan
mut ei oo helppoo, oon iso hermonippu
jokaisest eurost ku tienaan, yks frendi tippuu
tai ehkä se menee niin, en aina tajuu
voi vittu, välil on meininki ehkä liian rajuu
mut kun en tiedä niin ei oo varaa kohtaloo rienata
pakko saada liksa, hilloo lisää tienata
possen kans hengataan, kaduilla painetaan
bassarit tuuttaa, soppa aukee ja nauretaan
tsillaa ja kato ku vedän mersulla ku salama
onks tää painajaista vai porilainen unelma?
eli kelaa kahdesti jos oot tulos mun kulmille
haluut helvettiin? no voi paska lentää sun silmille
teinejä paksuna, muksut huutaa
on elämä rankkaa, ei voi muuta
et paljon tääl hengaa eikä ees kannata
väärä liike – pam – ja sut voi haudata
mun on saatava enemmän massii ku sulla on
mitä välii jos joku runkku on hengetön
niin tätä pelii kato pelataan
frendi kuolee, vittujaks kelataan
mut onneks kyttäasemalla nettiä vaan selataan
en oo käyny koului mut kukkaros on massit
kasvatettu ku sonni ja niin vitun isot kassit
nukun satiinis, kusetan ku paraskin kepulainen
mora on mun paras frendi, en oo koskaan krapulainen
pistä mut kakolaan ja luule et tää on lopullisesti ratkaistu
ei kato auta ku perinnettä ei oo katkaistu

Häslääjä.
Häslääjä.
H-Ä-S-L-Ä-Ä-J-Ä
Häslääjä…

Spotify
iTunes

Breakbeatia monessa eri asennossa

Lady Sovereign: Public Warning (2006, Def Jam 7625)

lady Sovereign: Public WarningEi ehkä ole kovin pahasti liioiteltua väittää, että 00-luvun loppupuolen paras hiphop on tullut Euroopasta ja vielä spesifisemmin Brittein saarilta. Siinä missä amerikkalaisen hiphopskenen parhaat tuotokset viime vuosilta ovat joko käsittämättömiä, megalomaanisia ja metatasoihin hukkuvia eepoksia (Kanye…) tai kokeellisempaa crossgenre-matskua, Atlantin tällä puolen askarrellaan vielä vähän pienemmissä kuvioissa ja perusasioiden äärellä. Tuotantoarvoiltaan ja soundeiltaan eurohiphop on kotikutoisempaa ja uskaliaampaa kuin jenkkiosasto ja vaikka jonkinkokoisia staroja täältäkin löytyy, on pääosassa vielä onneksi itse musa eikä kaikki artistin persoonaan tai muihin ulkomusiikillisiin seikkoihin liittyvä säätö.

Erityisen tiukkaa kamaa on saanut aikaan hiphopin jokseenkin leimallisesti brittiläinen alalaji, garagen, rapin ja osittain dubstepin pohjalta ponnistava grime. Koko genre on sinänsä aika uusi ja löysi muotonsa vasta 2000-luvulla, joten mukana on sellaista mukavaa tuoreutta. Yksi parhaita (ellei PARAS) grimen edustaja omalla listallani on Lady Sovereignin debyytti Public Warning vuodelta 2006, jolla tämän kiehtovan sekamelskalajityypin parhaat puolet on rullattu hiton vetäväksi paketiksi.

Lady Sovereign (oik. Louise Harman) on taustoiltaan suht stereotyyppinen ryysyistä rikkauksiin -räppäri: mimmi on lähtöisin Lontoon pahamaineisesta Chalkhillistä, innostui teininä rikosten sijaan räpäytyksestä, keräsi mainetta piireissä ja erinäisten käänteiden jälkeen päätyi amerikkalaisen Def Jam -levy-yhtiön listoille. Public Warningilla Sov näyttää, mihin taskukokoinen tytönhupakko pystyy skenessä, jota ovat perinteisesti hallinneet isot miehet ja näiden ultramaskuliiniset voimafantasiat. Biisien kuvasto sisältää sinänsä tuttua settiä biletyksestä, “rankasta gettoelämästä”, omista kyvyistä räppääjänä ja niin edelleen, mutta Lady Sovereignin lyriikat ovat poikkeuksellisen kekseliäitä ja nokkelia eikä neidin tarvitse turvautua sukupuolisanaston jatkuvaan esittelyyn kun sanottavaa riittää muutenkin. Sovin flow on myös aivan mielettömän hyvä läpi levyn ja ehdottomiksi helmiksi nousevissa biiseissä Random ja Public Warning suorastaan häkellyttävän sulavaa. Levyn soundit puolestaan ovat arkkityyppistä grimeä, koostuen rapeista breakbeateista, kotikutoisen elektronisista piippailuista ja taidokkaasti käytetyistä sampleista. Välillä tunnelma on ihan törkeän levoton ja lajityypille ominaisen hajanainen äänimaailma pääsee oikeuksiinsa, välillä meno on chillimpää ja hallitumpaa mutta yhtäkaikki toimivaa.

Kokonaisvaltaisesta parhaudestaan huolimatta Public Warning ei silti saavuta täydellisyyttä. Puolivälin jälkeen levy hiukan väsähtää, ja vaikka loppupuolellakin on ihan toimivia vetoja kuten Blah Blah ja Fiddle with the Volume, eivät paukut ole riittäneet aivan koko mitalle. Kaiken lisäksi vimppana biisinä komeilee alkujaan hyvän Love Me or Hate Men remix, jolle on heitetty feattaamaan Missy Elliott. Biisille ja featille on vaikea keksiä mitään muuta tarkoitusta kuin myyntilukujen kasvattaminen Missyn nimellä, mikä on täysin turhaa, sillä Public Warning kyllä toimii ihan Sovereignin omin voimin. Harmillisesti Sovin seuraava lätty, parin vuoden takainen Jigsaw, ei pääse parhaimmillaankaan samalle tasolle kuin debyytti. Uutta matskua pitäisi olla vihdoin luvassa tänä vuonna, joten saa nähdä, palaako leidi ekan levyn laatuun vai pitääkö taas vähän pettyä.

Spotify
iTunes