Ground control to Major Thom

Radiohead: The King of Limbs (2011)

Radioheadin uutuuslevynen ilmestyi melko salakavalasti reilu viikko sitten, sillä koko levyn olemassaolo ja julkaisupäivä vahvistettiin bändin taholta vain viikon verran aikaisemmin. Levyn suhteen on käytössä vähän sama linja kuin In Rainbowsilla, eli digiversion voi ostaa nimelliseen 7 euron hintaan suoraan bändiltä, keräilijöille on tarjolla loppukeväästä ilmestyvä (ja nyt jo ennakkotilattava) fyysinen versio ekstrakrääsällä ja tietty myös normijulkaisu, joka päätyy kauppoihin käsittääkseni maaliskuun lopussa. Edellisestä yrityksestä on ilmeisesti opittu kuitenkin jotain, sillä nyt älppäriä ei tarjota “maksa mitä jaksat”-metodilla, viimeksihän suurin osa porukasta ei viitsinyt maksaa euroakaan (tähän joku pitkällinen vuodatus siitä, miten Piraattipuolueen ja vastaavien kakkanaamojen “kulttuurin tulee olla vapaata, kyl kaikki sit tukee fanittamiaan artisteja” on ihan paskaa). Kaipa tämä sitten on taas sitä uudenlaista markkinointia ja musiikkiteollisuuden tulevaisuutta ja mitä lie, samapa tuo kunhan musiikkia ilmestyy.

On ilahduttavaa nähdä, että kerrankin “hei me julkaistaan itse”-politiikka ei ole johtanut siihen, että levylle tuutataan sen enempiä karsimatta kaikki mahdollinen treeneissä aikaansaatu matsku. The King of Limbs on nimittäin vain kahdeksan biisin ja 37 minuutin mittainen kokonaisuus: esimerkiksi muuan Tori Amos voisi ottaa oppia. Äänimaailmaltaan levy kuuluu samaan jatkumoon kuin bändin pari edellistä pitkäsoittoa ja Thom Yorken soololevy The Eraser. Pääroolissa ovat elektroniset biitit, kilinät ja säksätykset, eivätkä “perinteiset instrumentit” (jos nyt tällaisen erottelun haluaa jostain syystä tehdä) nouse etualalle kuin parissa biisissä. Tyylillisesti The King of Limbs on suhteellisen ehyt, ehkä jopa liiankin, sillä parin-kolmen ekan kuuntelun jälkeen en olisi osannut nimetä varmaan yhtään levyltä erikseen mieleenjäänyttä biisiä. Lisäkuunteluilla eroa on kuitenkin onneksi löytynyt, ja vaikka meininki on välillä ehkä aavistuksen turhan sisäänpäinkääntynyttä, levyn kompaktista mitasta johtuen kokonaisuus on varsin tiivis ja toimiva paketti.

Vähän tuntuu siltä, että omalla kohdallani Radiohead kärsii nykyään valitettavasti siitä, että nämä uudet levyt eivät ole mitään The Bendsejä tai OK Computereita. Periaatteessa toki arvostan bändin nykyistä, kokeilevampaa linjaa ja jatkuvaa uudistumista, mutta samalla kuitenkin toivon, että uusi Radiohead-julkaisu olisi yhtä mielettömän hyvä kuin nuo edellämainitut. Tai ehkä kyse ei ole niinkään levyjen laadusta — Kid A, Amnesiac, Hail to the Thief ja In Rainbows ovat kaikki erinomaisia — vaan siitä, että tyyli ja sitä kautta biisimateriaali on muuttunut sävyltään etäisemmäksi ja kylmemmäksi. 90-luvun loppupuoliskon aikaista Radioheadia on lisäksi jäljitelty tai ainakin yritetty jäljitellä niin paljon, että jos bändi itse soundaisi edelleen samalta, ei se todennäköisesti eroaisi kovinkaan paljoa niistä lukuisista melkein-Radioheadeista. Joten ehkä näin tarkemmin ajatellen olen ihan tyytyväinen. Ja sitä paitsi, se OK Computerin ja In Rainbowsin “viisi ekaa biisiä molemmilta vuorotellen soimaan ja ne kaikki sopii yhteen ja tää oli suunniteltu juttu kymmenen vuoden aikajänteellä ja whoaaa” oli aika makee juttu kuitenkin!

The King of Limbs

— — —

Jee, kuukausi tätä “projektia” takana ja sain näköjään pysyttyä aikataulussakin suunnitelmien mukaisesti. Nyt pidän tän huikean saavutuksen kunniaksi viikon-parin mittaisen luovan tauon, jonka aikana ideoin lisää ja varmaan myös hion vähän tätä blogin teknistä puolta esim. Facebook Connectin ja vastaavien suhteen. Palataan asiaan!

  1. No comments yet.

  1. No trackbacks yet.