Then I woke up an’ shit

Tricky: Pre-Millennium Tension (1996, Island 524302)

1990-luvun puolivälin tienoilla oli hauska seurata, kun musiikkiharrastajat ympäri maailman (pääasiassa tietysti lehdistössä, internetiä ei oltu keksitty vielä) kompastelivat toistensa jalkoihin yrittäessään keksiä parasta nimeä uudelle genrelle, joka yhdisteli hitaita ambientmaisia konemusataustoja hiphopiin ja jazzmaisiin elementteihin. Euroopassa päädyttiin vähän tyhmään mutta sinänsä kuvaavaan genrenimeen trip hop, jenkit puolestaan niputtivat tuolloin about kaiken konemusiikin aivan pökerryttävän typerän electronica-nimityksen alle. Tunnetuimpia artisteja tuolta lajityypin alkuhämäristä ovat sellaiset kaikille tutut aktit kuin Massive Attack, Portishead ja Tricky, jonka kakkosalbumi Pre-Millennium Tension on myös yksi koko triphop-skenen parhaista levytyksistä.

Tricky aloitti uransa Massive Attackin riveissä ja räpäytteli ihan onnistuneesti Blue Linesillä jo vuonna 1991, mutta muutamaa vuotta myöhemmin lähti omille teilleen ja tuuttasi ulos ihan mainion Maxinquaye-debyytin. Ihan täysosuma tuo levy ei kuitenkaan meitsille ollut, sillä hyvästä biisimatskusta huolimatta kokonaisuus on vähän pirstaleinen ja epätasainen. (Huomionarvoista levyllä vieraileva Alison Goldfrapp, joka puoli vuosikymmentä myöhemmin nousi esille huikean hyvänä sooloartistina.) Loppuvuodesta 1996 ilmestynyt Pre-Millennium Tension sen sijaan on jotakuinkin täyden kympin levy, joka onnistuu olemaan ehyempi, tylympi ja toimivampi paketti kuin edeltäjänsä.

Levyn yleistunnelma on jopa synkkyydestä ja laahaavuudesta tunnetussa lajityypissä poikkeuksellisen raskas ja ahdistava. Taustabiitit ovat pelkistettyjä, samplet säriseviä, bassot kumisevia ja kaiken yllä häilyy jonkinlainen epämääräinen väkivallan ja uhkaavuuden tunne. Ihan alusta loppuun ei silti möyritä pohjamudissa, vaan parissa biisissä kuten Sex Drive ja Lyrics of Fury (Eric B. & Rakim -coveri) tempo on kiivaampi muttei silti yhtään anteeksiantavampi. Linjakkuus säilyy läpi levyn ja biisit tuntuvat tehokkaan kokonaisuuden osilta eivätkä irrallisilta vedoilta. Myös lyriikkapuolella Tricky on löytänyt riimeihinsä melkoisen määrän maailmantuskaa ja angstia. Astmalääkkeet piilotetaan, paholaisia nähdään (vieläpä Helsingissä, hyvä Soumi jee), hikisiä painajaisia, pelkkiä vastoinkäymisiä, julkisuus ja elämä on kurjaa ynnä muuta pahaa. Ikävyyksistä huolimatta flow on sutjakkaa ja Trickyn itsensä lisäksi Martina Topley-Bird paremmassa vedossa kuin koskaan. Levyn päättävä Piano teki sanoituksiltaan muhun silloin joskus sellaisen vaikutuksen, että raapustelin sen sanat silloiselle tyttöystävälleni lähettämäni kirjeen reunoille. (Moikka Tytti! (nimi muutettu (vai onko))) Suhde ei tosin kestänyt, joten en suosittele kenellekään marginaalikuvitusten etsimistä tällaisten levyjen biiseistä, ei se toimi. Miksei muuten ihmiset enää kirjoita toisilleen kirjeitä muutenkaan? Joku persoonaton sähköposti tai passiivis-aggressiiviset Facebook-tykkäämiset on tosi plaah verrattuna postissa saatuihin paperikirjeisiin!

Itselleni Pre-Millennium Tension on yksi 90-luvun kovimpia levyjä ja muokkasi musamakuani enemmän kuin Maxinquaye tai Massive Attackin kaikki levyt yhteensä. Levyn painostava tunnelma on monella tapaa jäljittelemätön ja aivan ehdottomasti Trickyä parhaimmillaan. Bristolin ihmepojan myöhemmillä levyillä on ajoittain havaittavissa pilkahduksia PMT:n rosoisesta nerokkuudesta, ja vaikka nämä parhaimmillaan nousevatkin luokkaan “ihan jees”, eivät uudempien lättyjen sekalaiset tyylikokeilut sun muut aina toimi ihan odotetulla tavalla. Just tuossa aiemmin viikolla kuuntelin viime vuonna ilmestynyttä Mixed Racea, joka oli sinänsä hyvä esimerkki siitä, miten hyvästä yrityksestä huolimatta taso jää aika kauas viidentoista vuoden takaisesta kakkoslevystä. Hei Tricky, jos Pre-Millennium Tensionia kovemman klassikkolevyn tekeminen vaatii huonoa elämää ja ahdistuksessa rämpimistä, pliis tee se!

Spotify
iTunes

  1. No comments yet.

  1. No trackbacks yet.