Breakbeatia monessa eri asennossa

Lady Sovereign: Public Warning (2006, Def Jam 7625)

lady Sovereign: Public WarningEi ehkä ole kovin pahasti liioiteltua väittää, että 00-luvun loppupuolen paras hiphop on tullut Euroopasta ja vielä spesifisemmin Brittein saarilta. Siinä missä amerikkalaisen hiphopskenen parhaat tuotokset viime vuosilta ovat joko käsittämättömiä, megalomaanisia ja metatasoihin hukkuvia eepoksia (Kanye…) tai kokeellisempaa crossgenre-matskua, Atlantin tällä puolen askarrellaan vielä vähän pienemmissä kuvioissa ja perusasioiden äärellä. Tuotantoarvoiltaan ja soundeiltaan eurohiphop on kotikutoisempaa ja uskaliaampaa kuin jenkkiosasto ja vaikka jonkinkokoisia staroja täältäkin löytyy, on pääosassa vielä onneksi itse musa eikä kaikki artistin persoonaan tai muihin ulkomusiikillisiin seikkoihin liittyvä säätö.

Erityisen tiukkaa kamaa on saanut aikaan hiphopin jokseenkin leimallisesti brittiläinen alalaji, garagen, rapin ja osittain dubstepin pohjalta ponnistava grime. Koko genre on sinänsä aika uusi ja löysi muotonsa vasta 2000-luvulla, joten mukana on sellaista mukavaa tuoreutta. Yksi parhaita (ellei PARAS) grimen edustaja omalla listallani on Lady Sovereignin debyytti Public Warning vuodelta 2006, jolla tämän kiehtovan sekamelskalajityypin parhaat puolet on rullattu hiton vetäväksi paketiksi.

Lady Sovereign (oik. Louise Harman) on taustoiltaan suht stereotyyppinen ryysyistä rikkauksiin -räppäri: mimmi on lähtöisin Lontoon pahamaineisesta Chalkhillistä, innostui teininä rikosten sijaan räpäytyksestä, keräsi mainetta piireissä ja erinäisten käänteiden jälkeen päätyi amerikkalaisen Def Jam -levy-yhtiön listoille. Public Warningilla Sov näyttää, mihin taskukokoinen tytönhupakko pystyy skenessä, jota ovat perinteisesti hallinneet isot miehet ja näiden ultramaskuliiniset voimafantasiat. Biisien kuvasto sisältää sinänsä tuttua settiä biletyksestä, “rankasta gettoelämästä”, omista kyvyistä räppääjänä ja niin edelleen, mutta Lady Sovereignin lyriikat ovat poikkeuksellisen kekseliäitä ja nokkelia eikä neidin tarvitse turvautua sukupuolisanaston jatkuvaan esittelyyn kun sanottavaa riittää muutenkin. Sovin flow on myös aivan mielettömän hyvä läpi levyn ja ehdottomiksi helmiksi nousevissa biiseissä Random ja Public Warning suorastaan häkellyttävän sulavaa. Levyn soundit puolestaan ovat arkkityyppistä grimeä, koostuen rapeista breakbeateista, kotikutoisen elektronisista piippailuista ja taidokkaasti käytetyistä sampleista. Välillä tunnelma on ihan törkeän levoton ja lajityypille ominaisen hajanainen äänimaailma pääsee oikeuksiinsa, välillä meno on chillimpää ja hallitumpaa mutta yhtäkaikki toimivaa.

Kokonaisvaltaisesta parhaudestaan huolimatta Public Warning ei silti saavuta täydellisyyttä. Puolivälin jälkeen levy hiukan väsähtää, ja vaikka loppupuolellakin on ihan toimivia vetoja kuten Blah Blah ja Fiddle with the Volume, eivät paukut ole riittäneet aivan koko mitalle. Kaiken lisäksi vimppana biisinä komeilee alkujaan hyvän Love Me or Hate Men remix, jolle on heitetty feattaamaan Missy Elliott. Biisille ja featille on vaikea keksiä mitään muuta tarkoitusta kuin myyntilukujen kasvattaminen Missyn nimellä, mikä on täysin turhaa, sillä Public Warning kyllä toimii ihan Sovereignin omin voimin. Harmillisesti Sovin seuraava lätty, parin vuoden takainen Jigsaw, ei pääse parhaimmillaankaan samalle tasolle kuin debyytti. Uutta matskua pitäisi olla vihdoin luvassa tänä vuonna, joten saa nähdä, palaako leidi ekan levyn laatuun vai pitääkö taas vähän pettyä.

Spotify
iTunes

  1. No comments yet.

  1. No trackbacks yet.