Pieniä julmia tarinoita

2010 Parhaat #4: Laurie Anderson — Homeland

Laurie Anderson: HomelandMonitaitava performanssitaiteilija Laurie Anderson lienee monille tuttu erityisesti musiikin puolelta (tai sitten Lou Reedin vaimona), vaikka täti on viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana tehnyt varsinaisia levytyksiä aika harvakseltaan. Hyvää kuitenkin kannattaa odottaa, sillä viime kesänä ilmestynyt Homeland on Andersonin kenties paras musiikillinen tuotos.

Homeland on konseptilevy, joka pyörii Andersonin tuotannossa jo aiemmin paljon käsitellyn teeman eli Amerikan ja amerikkalaisen elämäntavan (ja erityisesti sen kritisoinnin) ympärillä. Anderson havainnoi ympäröivää maailmaa ja sen tapahtumia terävänäköisesti ja kirjoittaa näkemästään ikään kuin musikaalisia runoja, joissa 2000-luvun sekavat ja epävarmuuden täyttämät vuodet sotineen, talouskriiseineen ja muine yhteiskunnallisine ilmiöineen paljastavat itsensä kaikessa julmuudessaan ja kauheudessaan. Andersonin Amerikka on väsynyt jättiläinen, hiipuva suurvalta, jossa yhteiskunnan luokkien välillä ammottavat valtavat kuilut ja jonka kansalaiset eivät enää tiedä, mistä ovat tulossa ja minne menossa.

Levyllä on useampiakin huippukohtia, mutta kaksi toisiinsa verrattuna täysin erilaista biisiä nousee ylitse muiden. Only an Expertin rouhea, lähes tanssittava biitti yllättää muuten suurimmaksi osaksi aika eteerisissä tunnelmissa liitävän levyn keskellä, ja sen lyriikat ovat kuin oppikirjaesimerkki hyvästä ironiasta. Another Day in America puolestaan on Homelandin kruununjalokivi, lähes 12-minuuttinen eepos, jossa Andersonin äänifiltterillä luoma miespuolinen alter ego Fenway Bergamot maalaa kuvan 2000-luvun Amerikan pimeästä keskiajasta. Maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana, ja vaikka levyn teemat ovat samankaltaisia kuin Andersonin 80-luvun United Statesissa, on teoksen yleinen tunnelma jotenkin paljon lohduttomampi.

Anderson ei tietenkään vastaa kaikista levyllä kuulluista instrumenteista itse, vaan keskittyy pääsoittimeensa viuluun. Mukana hääräävät muun muassa herra Anderson eiku siis Reed vinguttelemassa kitaraansa, John Zorn saksofonissa ja Four Tetin Kieran Hebden koskettimissa. Kaikki tekevät erinomaista työtä, mutta yhden vierailijan olisin jättänyt pois ja se on Antony & The Johnsonsin Antony Hegarty, joka ulisee kahdessa biisissä. Harmillisesti toinen näistä on jo mainittu Another Day in America, johon Antonyn läsnäolo ei kyllä tuo mitään lisäarvoa vaan pikemminkin vähän ärsyttää. En muutenkaan oo oikein ikinä ymmärtänyt sen kaverin ja bändinsä viehätystä, kyseessä on niin perinjuurin turha ja mitäänsanomaton artisti, joka vielä kuljeskelee ympäriinsä muiden levyillä pilaamassa hyviä biisejä. En mä nyt sano että Antonyn mukanaolo mikään katastrofi tässäkään on mutta jos kerran ilmankin selviäisi niin tarviiko sitä sitten väkisin ängetä…

Harkitsin todella vakavasti Homelandin nostamista jopa vuoden kärkikolmikkoon asti. Jonain toisena päivänä se olisi sinne saattanut päätyäkin. Tuntuu myös vähän siltä, että levyn käsittelemiä teemoja ei eurooppalaisena voi kokea yhtä vahvasti kuin niiden keskellä joka päivä elävä amerikkalainen kuulija. Toki monet ilmiöt tänä globalisaation aikana vaikuttavat tai näkyvät maailmanlaajuisesti, mutta amerikkalaisen kulttuurin arkitodellisuus jää kuitenkin hieman vieraaksi omien ongelmiensa kanssa painiville euroille. Niinpä myös Andersonin kappaleiden vahvasti kulttuurisidonnainen “sanoma” on meille erilainen ja jää jossain mielessä hieman vailinnaiseksi. Siitäkin huolimatta Homeland on väkevää sosiaalista kommentaaria sisältävä erinomainen taideteos, joka musiikillisen antinsa ohella saattaa jopa antaa jotain ajattelemisen aihetta.

Spotify
iTunes

    • hevi mies
    • January 13th, 2011 2:43pm

    missä kaikki hevi levyt? t. hevi mies

  1. No trackbacks yet.

You must be logged in to post a comment.